Jyväskylän Puhallinorkesteri Musiikkimessuilla
Helsingin musiikkimessut järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 22.-25.10.2009, samanaikaisesti Kirjamessujen sekä Viini, ruoka & hyvä elämä –tapahtuman kanssa.
Musiikkimessut esitteli alan tarjontaa tallenteista t-paitoihin ja oppilaitoksista orkestereihin, niinpä paikalla olivat myös helsinkiläinen Karelia-puhallinorkesteri sekä Jyväskylän Puhallinorkesteri (JPO). Pidimme lauantaina ja sunnuntaina messujen päälavan edessä työnäytöksen, eli julkiset harjoitukset. Lauantaina n. 70 soittajan yhdistettyä joukkoa johti JPO:n kapellimestari Nikke Isomöttönen ja sunnuntaina tahtipuikkoon tarttui Karelian entinen kapellimestari, legendaarinen Ossi Runne.
Sinipunainen orkesteri
Lauantain sessio alkoi lämmittelyllä ja virityksellä, ja kapellimestarimme Nikke kertoi yleisölle koko ajan mitä harjoituksessa tapahtuu ja miksi. Headsetti oli hyvässä käytössä, runsaslukuinen ja kiinnostunut messuyleisö sai reaaliaikaista tietoa johtamisen ja harjoituttamisen saloista. Soitimme Niken johdolla Anita Lehdon Paraatipaikalla –marssia sekä Jukka Viitasaaren ”Sotapojan taivas 2008” –marssisävellyskilpailussa II palkinnon saavuttanutta Leopardit tulevat! –marssia.
Messujen näytösharjoituksen jälkeen oli ohjelmassa siirtyminen Kaartin soittokunnan tiloihin Mechelininkadulle. Siellä jatkoimme yhteisharjoituksia ensin Karelian kapellimestarien Tom Bildon sekä Heino Koistisen ja lopuksi vielä JPO:n Nikke Isomöttösen johdolla. Jokainen kapellimestari treenautti n. tunnin ja ohjelmassa oli mm. Chess-musikaalipotpuria sekä J-P Lehdon Suita 3 Isänmaalle. Soitontäyteisen päivän päätteeksi Karelia-puhallinorkesteri tarjosi vierailleen Aira ja Jaakko Viitaniemen loihtiman maistuvan karjalaisen pitopöydän antimet.
Sunnuntaina messuille suunnattiin heti niiden alkaessa eli työnäytöksemme alkoi klo 10. Yleisöä oli kenties aikaisesta ajankohdasta johtuen paikalla vähemmän kuin edellisenä päivänä. Ossi Runnen johdolla soitettiin hänen omaa sävellystään, Kesäpäiviä –nimistä jazzvalssia, jonka Runne on säveltänyt tv-näytelmään ”Rippipuvut”. Oli huikeaa saada soittaa niin legendaarisen kapellimestarin johdolla.
Ossi Runne sai kirjoittaa nimmareita esityksen jälkeen
Työnäytöksen jälkeen oli aikaa tutustua messuihin oman aikataulun mukaan. Musiikkimessuhalli oli aika pieni ja erillään muista samanaikaisista messuista, eikä alueen kiertelyyn kauaa mennyt. Klinikalla esiteltiin muskaritoimintaa ja äänentoistolaitteita, messuosastoilla oli esittäytymässä muutama levy-yhtiö, sinfoniaorkestereita, levy-yhtiöitä ja levykauppoja. Myös musiikkilehtien ja –kirjastojen edustajia oli paikalla, samoin kuin jokunen instrumentti- ja äänentoistoliike sekä levydivari. Levy-yhtiöiden osastoilla ja messujen päälavalla esiintyi artisteja laidasta laitaan, tangokuninkaasta Helsingin poliisisoittokuntaan ja Dingosta tämän päivän uusimpiin suomipoptähtösiin.
Puhallinmusiikki oli orkesteriemme lisäksi näkyvillä oikeastaan vain Kaakko Soikoon –osastolla, missä Kotkan–Haminan seudun musiikkiala markkinoi alueen musiikkitarjontaa, siis myös Hamina Tattoota.
Teksti: Vappu Laitaharju, bassoklarinetti, JPO
Kuvat: Jenni Sorvoja, klarinetti, JPO